Opetuslapsen päiväkirja

Kaksi kuningasta opetuslapseuskoulun luennon aiheena vaikutti oudolta. Miksi Aabrahamin sotaretken selostus vanhasta testamentista on matkan alkutaipaleella? Jälleen aihe, josta luulin, ettei se kosketa minua juurikaan. Astun ansaan jälleen. Kuuntelin opetusta useaan kertaan youtuben kautta nukkumaan mennessäni torkkuen juuri ennen unentuloa. Kunnes sanoma yhtenä iltana iski kovaa ja syvälle. Tässähän on Jumalasuhteeni suurin ongelma. Oletko Jumalani siksi niin kaukana? Et. Siinähän sinä olet lähellä. Sinä aina vain jaksat odottaa, jotta minä valitsisin sinut. Abraham kohtasi kaksi kuningasta sotaretkellä. Toinen edusti Jeesusta ja ja toinen maailmaa. Huolimatta, että hänelle tarjoiltiin lähes lottovoittoa, Aabraham valitsi toisin. Ihminen lankeaa helpoiten siihen, mikä on oma heikkous. Lankeamuksesta selvitää, kun on ensin tavannut Kristuksen. Aabraham oli täynnä Jumalan henkeä ja vaikutti siltä, että päätös oli helppo. Olivatko rikkaudet Aabrahamin heikkous? Ilmeisesti. Omassa

Se, mitä tarkoittaa, että kristityn identiteetti pitää olla Kristuksessa on ollut uskovan urallani ehkä vaikeimpia asioita ymmärtää. Tutkin asiaa jo vuosia sitten. Kyselin siitä saamatta tyhjentävää tai täydentävää vastausta. Olin lisäksi tietämättäni väärän opin piirissä. Ihailin Joyce Mayeria ja luin hänen kirjojaan. Halusin olla kuin hän. Nykyään suhtautumiseni häneen on erilainen, muuttunut. Siitä toiste enemmän. Edelleenkin, kun kuuntelen opetusta, jossa toistetaan, että vanha minä on kuollut, vanhaa Ullaa ei enää ole, vaan olen uusi luomus, en kertakaikkiaan käsitä sitä. Olen ravannut edestakaisin, ylös ja alas identiteetin portaikossa vuosien ajan ymmärrystä etsien. Opetuslapseuskoulussa sanottiin, että Jumala haluaa rakentaa meidän itsetuntoamme siten, että se on Kristuksessa. Olen siis jotain ainutlaatuista sen vuoksi, mitä Kristus on tehnyt puolestani. Maailmankaikkeuden luoja näki sen vaivan, että minä olen Kristuksen veren hinta. Se on itsetunnolle betoniakin kovemp