Opetuslapsen ensi askeleet

Mikä on olla opetuslapsi? Olen suuren äärellä. Jeesus antoi käskyn tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen. Olen Jumalan lapsi ja saan olla hänen opetuslapsena. Otan opetusta vastaan, mutta minun pitäisi juurruttaa saamani opetus arjen elämääni. Siinä hyppysellinen elämäntehtävä. Opetuslapseuskoulussa sanottiin, että Jeesus voidaan arkeen jo aamusta alkaen hampaita pestessä ja kahvinkeittopuuhiin. Opin hiljattain, että hengelliset asiat ovatkin hyvin arkisia.

Minulle Jeesukseen uskovana ei koskaan ole ollut ongelmana usko, vaan seurakunta. Se on iso kompastuskivi. Seurakuntaelämä on Jumalan tahto hänen lapsilleen. Siten minussa täytyy olla jokin salattu tunnistamton vika. Kun menen seurakuntaan, en voikaan enää olla se. Seurakunnassa minun pitää muuttua. Tehdä asioita ollakseni täydellinen seurakuntalainen. Tulee suorituspaineita. En selviä niistä. Monilla ihmisillä tuntuu olevan samantyyppisiä haasteita. Pitäisi olla jotain muuta.

Opettaja sanoi, että heidän seurakunnassaan tapana on, että ensin ihmisen tulee olla paikallaan ja vasta sen jälkeen liikkua. Tai jotenkin tuohon tapaan. Olen tehnyt diagnoosin. Minulla on Martta-syndrooma. Pitäisi olla enemmän Maria. Opetuslapseuskoulussa kaivelen itsestäni esiin tuota toivottua Mariaa. Tahtoa ainakin on. Tahto löytää hengellinen koti ja aitoja ystävyyssuhteita. Yhteyttä. Jeesus auttakoon minua siinä matkalla. Jumala on luonut minut tällaiseksi, Martaksi ja luotan siihen, että hän osaa minua ohjata oikealla tavalla.

Opetuslapsen lähtökohta kunnossa eli haluan tehdä parannusta synnistä. Mutta en ole varma pystynkö siihen. Saan usein itseni kiinni jostain salatusta. Vielä vaikeampaa opetuslapsena elämisessä on, miten kadottaa oman elämänsä. Toisaalta opetetaan, että Jumalan tahto on, että voimme nauttia elämästä. Miten elämästä voi nauttia, jos itselle pitää kuolla?

Lähimmäisen palveleminen tuottaa nautintoa. Itselle kuolemisen ei pitäisi olla taakka. Pitäisi antaa Jumalan vastata elämästä. Mitä se ihan konkreettisesti tarkoittaa? Maallisessa työssäni toimin asiantuntijatehtävässä ja ajoittain se on äärimmäisen raskasta, koska oletus on, että viimeistään minulla on jokin ratkaisu asiaan. Eikä läheskään aina ole. Siksi Marian rooli on houkutteleva. Sitä opettelen. Olen vain Jeesuksen jalkojen juuressa. Rentouttavaa ja parempaa kuin yksikään mindfulnes harjoitus. Henkinen kasvu maailmassa, ilman Jeesusta, tähtää aina pelkästään itsen hyvinvointiin. Opetuslapsena hyvän tekeminen toiselle ihmiselle on täysin pyyteetöntä, vailla minkäälaista oman hyvän tavoittelua. Uskovalla ei ole opettajan mukaan yhtään oikeutta, vaan yksi etuoikeus ja se on Antaa. Ehkä se on sitä itselle kuolemista.